Kalle Yhteiskunta, ilmiöt, politiikkakin.

Mainintoja Mirristä taas.

Mirrin kanssa tämmöistä osaomistuskissaelämää jo pitkälti yli puoli vuotta. Mirri tuntuu pitävän tuota meidän saunaterassiamme aivan omana valtakuntanaan. Ilmestyy sinne aivan siihen aikaan kun haluaa (kissa), odottelee kysyvän näköisenä; eikös jo pitäisi olla ruoka-aika?

Tänään kun tulin 09.30 kotiin, eikös Mirri tavoistaan ja aikatauluistaan (?) poiketen jo odotellut aamiaistaan.

Laitoin eväät, teollisia lihapullia "pierukaasuun" säilöttyinä, vaan Mirrille kelpaavat + koiran kuivamuona pellavaöljyllä ryyditettynä.

Kissanomistajille tiedoksi; kissa saattaa hyvinkin tykätä koiran kuivamuonasta. Niin kissat kuin koiratkin; puhumattakaan lapsista, nirsoilevat jos annetaan tilaisuus. 

Aikanaan kun palveluskoiria koulutin;  kuppi eteen, jos ei kelvannut viiden minuutin sisään, kuppi pois. Kolmantena päivänä muuten kelpasi.

Mirriin palatakseni, tänä aamusella kun aurinkoinen päivä; Mirri jäikin tuohon aurinkoiselle kaistaleelle terassia itseään sukimaan ja nuoleskelemaan. Viihtyi.

Siitä kun Mirri lähti, kanaparven läpi, ei kiinnostanut, ei Mirriä ja vielä vähemmän kanoja.

Mirrin "kanssa" eleleminen tarjoaa aina uskomattoman paljon käyttäytymisnyansseja, ei niinkään minulta Mirrille vaan toisinpäin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset